Kategoria: Yleinen

Fiiliskuvat viimein

Viimein oli hetki aikaa uppoutua kuva-arkistojen syövereihin. Tajusin, että en ole tänne sivuille päivittänyt viime ja toissakesäisiä pantakuvia koirien päällä! Näitä on saattanut kyllä vilistä eritoten Peten Koiratarvikkeen mainoksissa, mutta nyt on viimein päivitetty parhaat kuvat tännekin. Löytyy siis Fliiliskuvia-sivulta. Samalla lisäsin paljon kuvia myös tuoteosioihin. Käykäähän kurkkimassa. Mutta tässä vielä omat suosikit pannoista koirien päällä tähän etusivulle (kiitos kovasti super malleille: Cudalle, Keepille ja Taistolle). Kesä, tule jo!


Hyvää joulua ja kaikkea hyvää vuoteen 2023!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta täältä Kusse&Kutta-pajalta! Mennyt vuosi on ollut taas entistäkin kiireisempi, josta olen toki todella onnellinen. Kiitos tästä kuuluu teille kaikki ihanat asiakkaat, jotka vuodesta toiseen jaksatte arvostaa suomalaista työtä. Uuden vuoden alkuun saan lähettää ensimmäisen ison jälleenmyyjätilauksen ulkomaille, Ruotsiin. Kaikkea jännää siis tiedossa, vaikka toki päivät ovat aika samanlaisia pajalla: Pantoja (ja toki myös jonkin verran valjaita ja hihnoja) valmistuu ja niitä postitellaan eteenpäin. Työkaverinani on kuvassakin esiintyvä Maix, joka lähinnä osallistuu hommiin rötköttämällä jossain lähistöllä ja jahtaamalla imuria.

Jonna


Varaston kaivelua

Tässä varaston inventaaria tehdessä huomasin, että osa kankaista on dokumentoimatta tänne sivuille. Osa jo näistä alla olevista kyllä olikin, mutta osassa vaihtui tuo kuvassa ”tarjolla oleva nauhaväri” (toki nauhan värin saa valita ihan toiveiden mukaan). Näytti niin raikkaalta tuo keltainenkin esim. tuon perhoskankaan kanssa. Tämä päivitysprojekti jatkuu, kun osa kuvista jäi vielä kameraan. Palaan siis asiaan.

perhoset, puolikuristavat pehmopannat: 6cm leveä pehmuste 3cm keltaisella nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm keltaisella nauhalla
keltainen ruusumeri -kuosi, puolikuristavat pannat: 6cm leveä pehmuste 3cm keltaisella nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm keltaisella nauhalla (tästä löytyy myös punainen versio, kuva tulossa myöhemmin)
niittykukat, puolikuristavat pehmopannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
merivesi kimalle (hopeiset kimalteet), puolikuristava pehmokarva, 5cm leveä, 2cm harmaa nauha

Uutuuspäivitys

Taas on vuosi vierähtänyt kiireisissä merkeissä. Muutamia ihania uutuuskankaita syksyn aikana putkahdellut pajalle. Myös keltaista nauhaa tuli 2cm ja 3cm levyisinä. Sekä punaista myös 2cm lisäksi 3cm leveyttä. Tässä vähän kuvia uutuuspannoista, joita on nyt tilattavissa suuremmissakin määrissä (kaikki uutuudet päivitetty sivuille).

pioni, puolikuristavat pehmopannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
auringonkukka, puolikuristava pehmokarva, 5cm leveä, 2cm keltainen nauha (saatavilla myös leveys 6cm/3cm)
lumipeura, puolikuristavat pehmopannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla

Paljon uutuuksia!

Kevääksi on saapunut paljon uutuuksia kuviollisiin kankaisiin. Erityisesti lycraa löytyy monta uutta kuosia. Kaikki on nyt päivitetty sivuille. Ja tässä muutama maistiaiskuva. Leveämpiin kuviopantoihin tuli nyt sentti lisää pehmustetta, eli nyt se on 6cm leveä (nauha 3cm). Toki pantoja (ja muitakin tuotteita) voi muokata ihan toiveiden mukaan.

tropiikki-kuosi, puolikuristavat pannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
donitsiponit-kuosi, puolikuristavat pannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
marmori-kuosi, puolikuristavat pannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
batiikkilehti-kuosi, puolikuristavat pehmopannat: 6cm leveä pehmuste 3cm nauhalla sekä 5cm leveä pehmuste 2cm nauhalla
kohokukka-kuosi, puolikuristava pehmopanta 6cm leveä pehmuste 3cm mustalla nauhalla
musta kimalle, puolikuristava pehmokarva, 5cm pehmuste, 2cm musta nauha

Pehmouutuudet 2020

Tässä tänä vuonna saapuneet uutuudet kuviollisiin pehmopantoihin. Nimet on vielä vähän hakusessa, enkä ole ehtinyt parempia kuviakaan ottaa vielä, mutta tässä nyt kännykkäkuvia. Kankaita on reilusti ja nämä pannat ovat siis jo tilattavissa. Myöhemmin syksyllä/alkutalvesta näitä on saatavilla ainakin Peten Koiratarvikkeessa myös.

Huomatkaa, että pantoihin tuli nyt myös harmaa nauha. Valkoinen nauha tulee jäämään valikoimista pois.


Korona-aikaa

Korona-aika on tuonut Kusse&Kutta-pajalle omat haasteensa, mutta ihan hyvin täällä pärjäillään! Päivitin nyt vähän kuvia tuotteista sivuille. Tässä alla muutama maistiainen myös. Muistattehan, että täältä ”pajalta” voi tilata tuotteita suoraan laittamalla viestiä sähköpostilla tai Facebookista Kusse&Kutan inboxin kautta. Ja muistakaa myös kaikki ihanat jälleenmyyjäni näinä haastavina aikoina!

Aurinkoisia lenkkejä ja touhuja koirakavereiden kanssa.

puolikuristavat mini-kimallepannat: turkoosi, kulta ja pinkki (leveys noin 3cm, 1cm nauha)
maastokuosit punainen ja turkoosi, puolikuristava, lycra, 5cm leveä, 2cm musta nauha

Infoa uutuuksista

Vuosi on jälleen vierähtänyt pian työntäyteisissä merkeissä. Iso kiitos kaikille ihanille asiakkaille, että jaksatte vuodesta toiseen arvostaa suomalaista käsityötä! Lisäilin kuviollisten pantojen sivulle sekä muut-osioon vähän kuvia uutuuksista ja muutenkin tuotteista, mitä ”pajalla” on valmistunut. Jälleenmyyjille on vähän jäänyt mainostamatta uusia tuotteita, joten tässä nyt kootusti kaikille kuvia näistä uutuuksista. Suurinta osaa näistä kankaista löytyy reilummin, joten jälleenmyyntiinkin niitä on mahdollista saada.

Suurinpana uutuutena valikoimasta alkaa nyt löytyä myös lycra-kankaista valmistettuja pantoja. Vuoden alkuun olisi tarkoitus tilata myös ihanaa kimaltavaa laatua! Alla olevissa kuvissa näkyvä punainen kangas on mallikappale, tilattavat värit tulevat olemaan muita – vielä saa ehdottaa väritoiveita!

Nyt on saatavilla myös ihan pieniä puolikuristavia pantoja pennuille tai minikokoisille koirille. Pannoissa on 1cm leveä heijastava nauha ja noin 3cm leveä kangas. Kaikki saatavilla olevat värit ja kuosit on mahdollsia myös näihin minipantoihin.

Oikein rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!


Kesätouhuja

Kesä on vierähtänyt työntäyteisenä. Nyt oikeasti tuntuu siltä, että on loman ansainnut! Kusse&Kutta siis lomailee 17.7.-7.8. välisenä aikana. Pyrin vastailemaan sähköposteihin välillä, mutta reissailen kaukana ompelukoneesta. Tässä muutama fiiliskuva meidän teiniriiviön päällä softshell-pannoista. Uutuutena ihana räikeä neonpinkki.


Kesää kohti

Sivujen päivitys on taas jäänyt kiireiden ja teknisten ongelmien takia. Jälleenmyyjät ovat edelleen pitäneet kiireisenä. Lisäsinkin muutaman uuden jälleenmyyjälistaan. Kivaa, kun saatiin vähän uusia aluevaltauksiakin. Tässä kuvia muutamasta uutuuspannasta (päivitetty myös tuoteosioihin). Myös neon pinkki softshell tupsahti postista, lisään siitä kuvia myöhemmin. Reipasta kevättä kaikille!


Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial